









Upea luonto- ja kulttuurimatkamme alkaa maailmanperintökohdekaupungista Quitosta. Matkan aikana vierailemme Ecuadorissa Andien vuoriston intiaanikylissä, värikkäillä markkinoilla sekä tulivuorten kansallispuistoissa. Matka huipentuu vierailuun Galapagossaarilla keskelle Tyyntä valtamerta. Teemme retkiä merellä ja maissa useammalla eri saarella. Majoitumme Galapagossaarilla mukavasti tasokkaissa Red Mangrove Eco –resorteissa kolmella eri saarella, mantereella taas tasokkaissa hotelleissa sekä historiallisissa haciendoissa. Galapagosilla on reilusti aikaa valokuvaamiseen ja eläinten seuraamiseen. Mahdollisuus laitesukellukseen lisämaksusta.
PÄIVÄ 1 > LENNOT HELSINKI QUITO
Lennämme Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Saapuminen perille illalla. Yöpyminen Quitossa.
PÄIVÄ 2 > QUITO
Kaupunkikierros Quiton kauniiseen, siirtomaavallan aikana rakennettuun vanhaankaupunkiin. Iltapäivällä vierailemme päiväntasaajalla, Mitad del mundon monumentilla. Loppupäivä vapaata aikaa Quitossa tunnelmointiin. (A)
PÄIVÄ 3 > PEGUCHE JA OTAVALO
Ajamme ponchojen ja panamahattujen maille, Andien kulttuurikehtoon Otavaloon sekä Pegucheen. Alueita ympäröivät järvet, alkuperäiskansojen rituaalipaikat sekä tulivuoret. Vierailemme Peguchen upeilla vesiputouksilla sekä Otavalon markkinoilla, jotka ovat Etelä-Amerikan suurimmat etniset markkinat. Tarjolla runsaasti taidokkaita ja koristeellisia käsitöitä. Majoitumme Imbabura-tulivuoren juurella 1790-luvulla rakennettuun kartanohotelliin, Hacienda Pinsaquihin, jossa ovat yöpyneet lukuisat kuuluisuudet, kuten Etelä-Amerikan vapauttaja Simon Bolivar. (A)
PÄIVÄ 4 > COTOPAXIN KANSALLISPUISTO JA LASSO
Jatkamme matkaa seuraillen upeiden tulivuorten reunustamaa laaksoa, Avenida del los Volcanesia, jäätiköiden peittämän Cotopaxi-tulivuoren (5897m) kansallispuistoon. Matkalla hyvät mahdollisuudet bongata laamoja, alpakoita ja vicunoita. Majoitumme toiseen klassikkohotelliin, Hacienda La Cienegaan.
PÄIVÄ 5 > LASSO JA QUILOTOAN KRAATTERI
Vierailemme Lasson kylässä ja teemme kävelyretken halukkaiden kanssa Quilotoa -kraatterijärven äärelle. Retkellä laskeudumme sammuneen tulivuoren sisään. Iltapäivällä paluu pääkaupunkiin Quitoon. (A,L)
PÄIVÄ 6 > QUITO - GALAPAGOSSAARET
Lennämme Baltran lentokentälle Galapagossaarille, josta kuljetus Santa Cruzin saarelle. Iltapäivällä teemme vene- ja snorklausretken La Loberian saarelle, Tortuga Bayhin ja Punta Estradaan, jossa veneilemme “rakkauden kanaalin” halki. Leikkisten merileijonien lisäksi näissä vesissä tavataan usein merikilpikonnia, vaarattomia riuttahaita, rauskuja ja leguaaneja. Yleisimpiä lintulajeja ovat sinijalkasuulat, pelikaanit ja fregattilinnut. (A,L,I)
PÄIVÄ 7 > SANTA CRUZ - JA FLOREANA-SAARET
Teemme aamuretken patikoimalla Santa Cruzin saaren ylängöille. Vierailemme ikivanhoissa laavakammioissa tutustumassa luonnonihmeisiin, Galápagosin luomiskertomukseen ja mielikuvituksellisiin tippukiviin ja muotoihin. Tutustumme Galapagosin jättiläismaakilpikonniin saaren sisäosissa sijaitsevalla suojelualueella. Iltapäivällä siirtyminen veneellä Floreanan saarelle. Floreanan rannikolla on hyvät mahdollisuudet bongata pingviineitä, merileijonia, ja laavakallioilla iltapäiväauringossa paistattelevia kirkkaanpunaisia ja turkooseja Floreanan meri-iguaaneja, Majoitumme hieman edellistä vaatimattomampaan lodgeen. (A,L,I)
PÄIVÄ 8 > FLOREANA- JA ISABELA-SAARET
Kuljemme teitse Floreanan ylängöille, jossa teemme retken saaren sisäosissa. Vierailemme saaren ainoalle lähteelle sekä Galapagosin Stonehengeksi ristityllä monumentilla. Cerro Pajasin lintukukkulalla avautuvat hyvät näkymät saaren ylle. Kukkulalla tavataan erityisesti Floreanan peippoja. Jatkamme matkaa veneellä Isabelan saarelle. Matkalla vierailemme kilpikonnasaari Isla Tortugalla, jossa pesivät fregattilinnut, sinijalkasuulat ja monet muut kalaa pyytävät lintulajit. Majoitumme yhdelle Galapagossaarten kauneimmista valkohiekkarannoista. Aivan lodgemme sekä Puerto Villamilin kalastajakylän läheisyydessä on mahdollista bongata merileijonia, pingviineitä ja muuta eläimistöä. Snorkkelointimahdollisuus kirkkaissa ja lämpimissä vesissä. (A,L,I)
PÄIVÄ 9 > ISABELA- & SANTA CRUZ -SAARET
Ajamme kolmen kilometrin pituista Galapagossaarten kauneinta rantaa, kunnes saavutamme kansallispuiston. Teemme retken paikallisen luonto-oppaan johdolla. Nousemme porrastettua polkua pitkin Cerro Orchillaan, jossa yleensä tavataan saarten suurimmat meri-iguaanit sekä maajättiläiskilpikonnat. Jatkamme matkaa Santa Cruzin saarelle ja majoitumme Puerto Ayoran pikkukaupungin tuntumassa. (A,L,I)
PÄIVÄ 10 > GALAPAGOS – GUAYAQUIL/QUITO
Kuljetus Baltran lentokentälle ja lento Quitoon tai Guyayaquiliin. Loppupäivä aikaa shoppailuun. Yöpyminen Quitossa tai Guayaquilissa.
PÄIVÄT 11-12 > PALUULENTO GUAYAQUILISTA/QUITOSTA HELSINKIIN
Lennot Helsinkiin. Saapuminen perille seuraavana päivänä. (A)
ATERIAT: [A] AAMIAINEN • [L] LOUNAS • [I] ILLALLINEN
- Galapagos-saarten uniikki luonto ja eläimet
- Laadukkaat ja tilavat majoitukset eri saarilla
- Reilusti aikaa bongailuun ja valokuvaukseen
- Mahdollisuus tutustua Galapagossaarten asukkaisiin ja kyliin
- Ohjelma soveltuu myös perheille sekä sukeltajille
- Mahdollisuus snorklata merileijonien kanssa
- Teemme retkiä saarten sisäosiin sekä rannikolla
Tutustu matkareittiimme Google Mapsin avulla:
Näytä Ecuador ja Galapagossaaret luonto- ja kulttuurimatka suuremmalla kartalla
Tuoreimmat kuvat tältä matkalta löydät Mandalan verkkoalbumeista:
Matkoiltamme tehtyjä videoita löydät Mandalan videokanavasta:
www.youtube.com/mandalanmaailma
Voit yhdistää matkaan Mandala Travelin Ecuadorin kiertomatkan. Räätälöimme myös mielellämme lisäpäiviä ennen tai jälkeen Galapagos-matkan omalle porukallenne ja yksilöllisiin tarpeisiin sopiviksi.
Kysy lisää Mandalan toimistolta!
Matkan hinta sisältää lennot kohteeseen, kaikki maan sisäiset lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitukset, kaikki matkaohjelmassa mainitut kuljetukset, matkaohjelmassa mainitut retket, sisäänpääsymaksut opastetuilla kierroksilla, suomenkielisen matkanjohtajan ja englanninkielisen paikallisoppaan palvelut, matkaohjelmassa mainitut ateriat ja lentokenttäverot.
Matkavakuutusta, viisumeita, matkaohjelmassa mainitsemattomia aterioita, ruokajuomia, henkilökohtaisia kuluja, lentolippujen hintaan sisältymättömiä paikallisia lentokenttäveroja tai mahdollisia maastapoistumismaksuja (Quito 40USD, Guayaquil 25USD).
Paikanpäällä käteisellä maksettavaa Galapagosin luonnonsuojelumaksu 100USD.
Matkalle tarvitset sellaisen matkavakuutuksen, joka kattaa kaikki sairastapaukset ja evakuoinnin tarvittaessa. Vakuutuksessa tulee olla peruutusturva.
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Ecuadoriin. Maihin saavuttaessa myönnetään kaksiosainen turistikortti joka tulee säilyttää koko matkan ajan. Korttia kysytään majoittautuessa hotelleihin ja maista poistuessa.
Valuutta Ecuadorin rahayksikkö Yhdysvaltain dollari (USD). Ecuadorissa on runsaasti pankkiautomaatteja, jotka tunnistavat yleisimmät kansainväliset luottokortit (Visa, Master Card, Visa Electron). Suosittelemme ottamaan mukaan US-dollareita, myös alle 100 $ seteleinä.
Tarkista, että perusrokotuksistasi polio ja jäykkäkouristus ovat voimassa matkan aikana. Kaikille Ecuadoriin matkustaville suositellaan hepatiitti A – rokotusta. Keltakuumerokotettujen, myös suoraan Suomesta tulevien, kannattaa pitää rokotustodistus mukanaan. Amazonasille suosittelemme malarian estolääkityksen ottamista. Lisää tietoa rokotuksista saat internetistä: www.rokote.fi/matkaajanrokoteopas.
Jokaisella järjestämällämme opastetulla matkalla on minimiryhmäkoko, jonka täytyy toteutua jotta matka voidaan järjestää. Kun minimiryhmäkoko on täynnä, lähtö toteutuu. Ryhmä koko tällä matkalla on 8 – 18 henkeä.
Tippikulttuuri on tyypillistä Ecuadorissa. Tulee kuitenkin muistaa että se on aina vapaaehtoista. Poikkeuksena tästä ovat lentokenttien laukunkantajat, jotka saavat palkkansa tipeistä. Mikäli palvelu on ollut hyvää ravintolassa, voi tarjoilijoille jättää 5-15 % laskun loppusummasta. Mandala Travelin matkanjohtaja vastaa hotellien laukunkantajien, kaupunkioppaiden ja kuljettajien tipeistä matkan aikana.
Matkan hinta pitää sisällään suomalaisen matkanjohtajan palvelut Quiton lentokentältä alkaen, päättyen ryhmän paluulentoon Quiton lentokentälle. Kaikissa kohteissa on matkanjohtajan lisäksi mukana englantia puhuva paikallisopas.
Mukaan kannattaa varata tarpeeksi muistikortteja, sillä ne ovat Etelä-Amerikassa kalliimpia kuin Suomessa. Paikalliset ihmiset ovat erittäin kuvauksellisia, mutta muistathan kuitenkin kysyä aina luvan henkilöltä itseltään valokuvia ottaessa ja kunnioittaa myös heidän toiveitaan vastauksen ollessa kieltävä.
Suosittelemme ainoastaan pullotetun veden juomista matkan aikana. Matkanjohtaja aterioi ryhmän kanssa ja neuvoo mielellään hyvät ruokapaikat.
Ecuadorin virallinen kieli on espanja. Harvat ecuadorilaiset puhuvat englantia ja jo muutaman espanjankielisen fraasin opettelu ennen matkaa auttaa päivittäisessä kanssakäymisessä. Suosittelemme ottamaan matkalle mukaan espanjan sanakirjan tai esimerkiksi Lonely Planet Phrase Book -sanakirjan. Suomalainen matkanjohtaja puhuu englantia ja espanjaa ja auttaa mielellään.
Galapagos-saaret sijaitsevat päiväntasaajan korkeudella ilmasto on varsin trooppinen. Veden lämpötila vaihtelee vuoden ajan ja merivirtojen suunnan mukaan. Galapagossaarille voi kelien puolesta matkustaa ympärivuoden. Osa saarista rauhoitetaan ja vierailija määrää kontrolloidaan eläinten pesintäkausien mukaan.
Ecuador
Pääkaupunki: Quito
Väkiluku:n. 15 milj.
Kieli: espanja (virallinen)
Uskonto: roomalaiskatolilaisuus 95%
Quito
Quito sijaitsee upeissa maisemissa Andien vuorijonon ja Guagua Pichincha-tulivuoren ympäröimänä. Quito on Etelä-Amerikan toiseksi korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki Bolivian La Pazin jälkeen. Historiallinen Quiton vanhakaupunki on erityisen tunnelmallinen ravintoloineen, kahviloineen ja teattereineen.
GALAPAGOS-SAARET
Galapagossaaret (esp. Islas Galápagos) on 13 vulkaanisen pääsaaren ja 6 pienemmän saaren muodostama ryhmä Tyynessä valtameressä 1000 kilometriä länteen Etelä-Amerikassa sijaitsevan Ecuadorin rannikolta. Saariryhmä kuuluu Ecuadorille. Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin: päiväntasaaja kulkee suurimman saaren Isabelan pohjoisosan halki. Saariston leveys idästä länteen on 320 kilometriä. Galapagossaaret oli ensimmäinen kohde UNESCOn maailmaperintökohteiden listalla, joka perustettiin vuonna 1978.
Baltra
Baltra eli South Seymour -saari on yksi Galapagossaarten saarista. Galapagossaarille saavuttaessa ensimmäinen etappi on todennäköisesti juuri Baltra, sillä saarella sijaitsee saarien päälentokenttä Seymour. Lentokentän rakensi Yhdysvallat toisen maailmansodan aikana. Saari toimii matkailijoille lähinnä lähtöalustana muualle Galapagossaarille, sillä Baltralla ei ole nähtävyyksiä. Saari sijaitsee noin kilometrin päässä Santa Cruzin rannalta pohjoiseen. Saaren pinta-ala on 27 km². Baltra ei kuulu tällä hetkellä Galapagosin kansallispuistoon.
North Seymour
Palo Santo -puut, sinijalkasuulien yhdyskunnat sekä majesteettiset fregattilinnut asuttavat pientä North Seymour -saarta. Saaren kivikkoisella toisella puolella tavataan usein merileijonia leikittelemässä rantojen aallokossa.
Isabela
Isabela eli Albemarle on yksi Galapagossaarista. Sen pinta-ala on 4 588 km², joten se on suurin Galapagossaarista ja muodostaa yli 58 % koko ryhmän maapinta-alasta. Isabelalla sijaitsee Galapagossaarten korkein kohta, Wolf-tulivuori 1 707 metriä merenpinnasta. Päiväntasaaja kulkee juuri Isabelan poikki. Saaren kaakkoisosassa sijaitsee Puerto Villamilin kylä, jonka asukasluku on noin 1 300.
Fernandina
Asumaton Fernandina on läntisin Galapagos-saarista ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin. Saarta hallitsee noin 1 500 metriä korkea aktiivinen tulivuori. Aktiivisen tulivuoritoiminnan takia Fernandinalla ei ole paljon kasveja. Saarella eläimistöä ovat merileguaaniyhdyskunnat, galapagosinmerimetsot sekä galapagosinpingviinit. Fernandinalla on myös endeeminen jyrsijälaji.
Fernandinalla sijaitseva La Cumbre on purkautunut useasti. Sen huipulla on 6,5 kilometriä leveä kaldera, joka on noin 800 metriä syvä. Vuoden 1968 purkaus aiheutti kalderan pohjan pettämisen, ja sen romahtamisen parilla sataa metriä nykyiseen syvyyteensä. Kalderan romahtaminen aiheutti myös maanjäristyksiä.
Santa Cruz
Santa Cruz on Galapagos-saarten toiseksi suurin saari. Se on muodostunut yhdestä, jo sammuneesta tulivuoressta. Saaren pinta-ala on 986 neliökilometriä. Sillä sijaitsee Puerto Ayora, saarten suurin asutuskeskus jossa on lähes 10 000 asukasta. Saaren pohjoisrannalla on Caleta Tortuga Negran mangrovelaguuni, jossa tavataan kilpikonnia, haita, ja rauskuja sekä monia vesilintuja. Lähde: wikipedia.fi
Voit varata matkan internetsivujemme kautta, soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai tulemalla käymään toimistollamme. Ilmoita varauksen yhteydessä nimi, niin kuin se passissa kirjoitetaan, syntymäaika, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä lähetä kopio passistasi toimistollemme. Ilmoitathan samalla haluatko yhdenhengen huoneen tai mies-/naispaikan. Voit lähettää passinkopion postitse tai sähköpostilla osoitteeseen info(@)mandalatravel.fi. Lähetämme sinulle varausmaksun, jonka eräpäivä on 7 päivän päästä. Galapagosin matkoilla loppulasku erääntyy 65 vrk ennen matkaa. Joissain tapauksissa lentolippujen osuus voidaan veloittaa aikaisemmin ennen matkan alkua riippuen lentoyhtiöiden säännöistä.
Varausmaksun suurus Galapagossaarten matkalla on 600€.
Matkan erikoisluonteesta johtuen sovellamme Galapagosin matkoihin normaalista poikkeavia peruutusehtoja.
Peruutukset
alle 30pv ennen matkaa 100% matkan hinnasta pidätetään.
59-30pv ennen matkaa 100% matkan hinnasta pidätetään.
90-60pv ennen matkaa 1000€ ja liputettujen lentojen kustannukset.
yli 90pv ennen matkaa 100€ peruutuskuluja
Matkalla sovelletaan yleisiä valmismatkaehtoja sekä Mandala Travelin erikois- ja lisämatkaehtoja.
Mandala Travel pidättää oikeuden muutoksiin.
Majoitumme matkan aikana seuraavissa ensimmäisen luokan hotelleissa tai vastaavissa.
Quito: Anahi Boutique Hotel 4*, http://anahihotelquito.com/
Otavalo: Hosteria Hacienda Pisanqui 4*,http://www.haciendapinsaqui.com
Cotopaxi: Hosteria La Cienega 3-4*, http://www.hosterialacienega.com/
Galapagossaarilla:
Red Mangrove Eco-lodgeissa 3:lla eri saarella.
Isabela: Isabela Lodge, http://www.redmangrove.com/lodging/isabela.html
Santa Cruz: Aventura Lodge, http://www.redmangrove.com/lodging/aventura.html
Floreana: Floreana Lodge, http://www.redmangrove.com/lodging/floreana.html
Galapagos majoitusten esittelyvideot
Matkan hinta sisältää lennot kohteeseen, kaikki maan sisäiset lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitukset, kaikki matkaohjelmassa mainitut kuljetukset, matkaohjelmassa mainitut retket, sisäänpääsymaksut opastetuilla kierroksilla, suomenkielisen matkanjohtajan ja englanninkielisen paikallisoppaan palvelut, matkaohjelmassa mainitut ateriat ja lentokenttäverot.
Matkavakuutusta, viisumeita, matkaohjelmassa mainitsemattomia aterioita, ruokajuomia, henkilökohtaisia kuluja, lentolippujen hintaan sisältymättömiä paikallisia lentokenttäveroja tai mahdollisia maastapoistumismaksuja.
Voit varata matkan internetsivujemme kautta, soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai tulemalla käymään toimistollamme. Ilmoita varauksen yhteydessä nimi, niin kuin se passissa kirjoitetaan, syntymäaika, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä lähetä kopio passistasi toimistollemme. Ilmoitathan samalla haluatko yhdenhengen huoneen tai mies-/naispaikan. Voit lähettää passinkopion postitse tai sähköpostilla osoitteeseen myynti(@)mandalatravel.fi. Lähetämme sinulle varausmaksun, jonka eräpäivä on 7 päivän päästä. Loppulasku erääntyy 35 vrk ennen matkaa. Joissain tapauksissa lentolippujen osuus voidaan veloittaa 60 päivää ennen matkan alkua.
Varausmaksun suurus on 200€. Pidätämme 100€ varausmaksusta, mikäli asiakas peruuttaa matkan muun kuin ylivoimaisen esteen vuoksi.
Matkalla sovelletaan yleisiä valmismatkaehtoja sekä Mandala Travelin erikois- ja lisämatkaehtoja.
Mandala Travel pidättää oikeuden muutoksiin